a review of issues of dietary protein intake in humans

merkittävää keskustelua on käyty lisääntyneen proteiininsaannin turvallisuudesta ja pätevyydestä sekä painonhallinnassa että lihassynteesissä. Joidenkin terveydenhuollon ammattilaisten, median ja suosittujen ruokavaliokirjojen neuvot runsasproteiinisten ruokavalioiden nauttimiseen annetaan huolimatta siitä, että tieteellistä tietoa proteiinin kulutuksen lisäämisen turvallisuudesta ei ole. Keskeisiä kysymyksiä ovat nopeus, jolla ruoansulatuskanava voi imeä aminohappoja ravinnon proteiineista (1.3-10 g/h) ja maksan kyky deaminoida proteiineja ja tuottaa ureaa ylimääräisen typen erittymistä varten. Hyväksytty proteiinintarpeen taso 0,8 g x kg(-1) x d (-1) perustuu rakenteellisiin vaatimuksiin eikä siinä oteta huomioon proteiinin käyttöä energia-aineenvaihdunnassa. Runsasproteiiniset ruokavaliot toisaalta puoltavat liiallista proteiinin saantia 200-400 g/d, joka voi olla noin 5 g x kg(-1) x d(-1), mikä voi ylittää maksan kyvyn muuntaa ylimääräinen typpi ureaksi. Liiallisen proteiinin vaaroja, jotka määritellään silloin, kun proteiini muodostaa > 35% kokonaisenergiansaannista, ovat hyperaminoacidemia, hyperammonemia, hyperinsulinemia pahoinvointi, ripuli ja jopa kuolema (“kanin nälkiintymisoireyhtymä”). Proteiinin saannin määrittelyssä on kolme eri mittaria, joita on tarkasteltava yhdessä: absoluuttinen saanti (g/d), kehon painoon liittyvä saanti (g x kg(-1) x d(-1)) ja saanti kokonaisenergian osuutena (prosenttienergia). Keholliseen tarpeeseen, painonhallintaan ja proteiinimyrkytyksen välttämiseen perustuva ehdotettu enimmäissaanti olisi noin 25% energiantarpeesta noin 2-2, 5 g x kg(-1) x d(-1), mikä vastaa 176 g proteiinia päivässä 80 kg painavalle henkilölle 12 000 kJ/d-ruokavaliolla. Tämä on selvästi alle teoreettisen turvallisen enimmäissaannin 80 kg: n painoiselle henkilölle (285-365 g/d).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.